Huiman miehet B-divariin!

19.6.2017

 

Maanantai-ilta toi odotetun ja samalla kovin mieleisen uutisen. Koripalloliiton liittovaltuusto vahvisti kokouksessaan Huiman sarjanousun B-divariin. Huiman lisäksi paikan sai äänekoskelaiset karsinnoissa hurmannut PUS-basket Helsingistä. 

– Se on siinä! Äänekoskelainen mieskoripallo on palautettu takaisin valtakunnalliselle tasolle, Huiman päävalmentaja Juha Sten riemuitsee.

Joukkueella ja sen taustavoimilla on ollut vahva usko nousun toteutumiseen Villi kortti-järjestelmän kautta. Siksipä valmistautuminen on hyvällä mallilla tulee asetetta kovempaa sarjaa varten. 

– Pelillisesti olen äärimmäisen iloinen tilanteestamme tällä hetkellä. Kaikki viime kauden pelaajamme ovat alustavasti jatkamassa, Sten kertoo. Liikkarin parkettia on kulutettu jo puolentoista kuukauden verran, Sten jatkaa. 

Joukkueen runko muodostuu edelleen siis vahvasti omista pojista. Yksi tärkeä palanen joukkueen varmistui viime viikolla kun 203-senttinen Joni Pohjonen jatkaa Huiman riveissä. Pohjonen sai tammikuussa alkavan armeijan palveluspaikkansa vaihdettua Tikkakoskelle.

Joukkueeseen ei ole tarkoitus hankkia ulkomaalaisvahvistusta, vaan antaa mahdollisuus omille nuorille pelaajille. Ennen kauden alkua tilannetta tarkastellaan yhteistyöseura JBA:n kanssa, ja sieltä tullee vielä 1–2 nuorta kehityshaluista pelaajaa täydentämään joukkuetta sopiville pelipaikoille.