Väkivahva MuKi vei voiton

20.1.2018

Huiman miehet aloittivat kahden kotipelin viikonloppunsa lauantaina B-divarin kärkijoukkue Munkkiniemen Kisapoikia vastaan. MuKi osoitti heti aloitushypystä, ettei kärkipaikka ole sattumaa. Laajalla rintamalla viimeistellyt vierasjoukkue karkasi tavoittamattomiin jo ensimmäisellä jaksolla, korjaten täyden pistepotin lopulta 71–91 (40–53) lukemin. 

Vaikka Huima kärsi lauantaina kolmannen perättäisen kotitappion, saivat fanit jälleen lisää uskoa tulevaan. Sitä toi etenkin Veeti Jämsen, vielä kasvuiässä oleva 15-vuotias takamies, joka heitti ensimmäisessä aikuisten pelissään heti hienot yhdeksän pistettä.

Juuri Jämsen sai joukkueen syttymään sarjan kärkijoukkuetta Munkkiniemen Kisapoikia vastaan. Vaihdosta tulleen teinin ennakkoluulottomat otteet pakottivat muutkin pistämään parhaansa likoon.

– Alussa kaikki jätkät eivät uskoneet, että voisimme pelata näitä vastaan. Olimme ensimmäiset kymmenen minuuttia passiivisia ja peloikkaita. Pelkäsimme epäonnistumisia enemmän kuin uskalsimme onnistua, Huiman päävalmentaja Juha Sten kuvasi.

Pahimmillaan Huima oli tappiolla 21 pistettä (22–43), mutta nousi Jani Tuoriniemen (14/9) vahvojen suoritusten ansiosta hetkeksi jopa tuntumaan (56–60). MuKi sai kuitenkin rivinsä ojennukseen ja karkasi lopussa uudestaan.

Huiman avainpelaajista Pena Ranta oli huilivuorossa. Sami Mäntymaan sivussa pitää nilkkavamma. Joni Pohjonen, joukkueen ainoa kaksimetrinen pelaaja, oli puolestaan poissa armeijan vuoksi.

 Poissaolijoista huolimatta Stenin käytössä oli täysi 12 pelaajan rosteri. Mokia tuli yhdelle jos toisellekin pelurille, mutta valmentaja piti silti näkemästään.

– Ei tätä peliä opi pelaamaan kuin pelaamalla. Oppia tulee, kun joutuu tiukkaan paikkaan. Olen iloinen siitä, että jokainen pystyi ainakin jossain vaiheessa pelaamaan hyvin, Sten sanoi.

– On hienoa nähdä, miten esimerkiksi Tuoriniemi on mennyt kauden aikana eteenpäin. Pohjosen poissaollessa hänen roolinsa on suurempi.

Veeti Jämsenin ohella kentällä nähtiin toinenkin Huiman B-poikien SM-sarjajoukkueen pelaaja, Eelis Flyktman. Vielä tällä kertaa Laukaan Urheilijoiden kasvatti ei päässyt pisteiden makuun.

Veetin isoveli Otto Jämsen (13/4) heitti tarkasti. Markus Santa (8/3) kantoi paljon vastuuta. Jarmo Uecker (7/9) näytti, että hänestä on vielä paljon iloa joukkueelle.

Sunnuntaina Huimalla on mainio mahdollisuus palata kotivoittojen tielle, kun tuplaviikonlopun toisessa pelissä vastaan tulee häntäpään joukkueisiin kuuluva Espoo Basket Team. 15 pelistään kuusi voittanut Huima on 12 joukkueen sarjassa kahdeksantena eli viimeisellä pudotuspelipaikalla.